sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Sipulimarmelaatia eli ei mitään sähäkkää, mutta paljon puhinaa













Puuhakas ja perhekeskeinen viikonloppu takanapäin. En tiedä miten lapset sen kokivat, sekä minä että vanhempi poika etenimme jotenkin negatiivisella uralla koko lauantaiaamupäivän, häsäsin ruokia aamusta (mm. ihan syötävän punasipulimarmeladin) ja pääsimme lopulta vasta puolenpäivän jälkeen kaavailemallemme metsäretkelle Keimolaan. Nyreä ilmapiiri vaihtui kokonaan, kun tajusimme osuneemme suppilovahveroapajille. Sieniä kertyi vajaa hedelmäpussillinen, olimme hyvillämme ja eväät maistuivat kannonnokassa nautittuna.

Sunnuntai on ollut huikean tuulinen ja olemme siivonneet (erityisesti mies) ja tuuletelleet kotia, lapset ovat hoituneet kuin itsestään - se on minusta aina yhtä yllättävää, mutta ilmeisesti se kuuluu asiaan lasten kasvaessa. Itse vetäisin pitkästä aikaa päiväunet.
Ajankohtaisista aiheista on mietityttänyt tuo Johanna Korhosen tapaus (vaikkei tänä viikonloppuan tosiasiassa kovinkaan aktiivisesti). Missä maailmassa se Lapin kansan päätoimittaja oikein elelee (siis tämä nykyinen, Tuomi-Nikula)? Ja miksei tuossa asemassa oleva ihminen ymmärrä tehtäväänsä ja sitä, että hän on avainasemassa, jos jonkinlaista muutosta yleiseen mielipiteeseen halutaan? Huokaus. Jotenkin Kauhajoen tapahtumien jälkeen kaikki ilottomat ja rakkaudettomat näkemykset elämästä ja ihmisistä tuntuvat törkeiltä, väkivaltaisilta.

Ei kommentteja: