Harrasta mitääntekemättömyyttä viikonloppuna. Erityisen pitkä sunnuntaiaamu, joka tuntui venyvän iltaan saakka. Sain syvennyttyä hetken Tomek Tryznan Mene, rakasta -opukseen. Mikä näissä puolalaisissa oikein nyt viehättää, en tiedä - joku haikeankipeys ja surrealistiset polut sekä olemassaolon mieltä kyselevät kerrostumat. Ylipäänsä surrealistiset sävyt erilaisissa teksteissä tai vaikkapa kuvissa tuntuvat koskettavan nykyisin, tuntuvat realistisemmilta kuin realistiset kuvaukset. Tryznan ihmiset ovat kaikki hieman...no. jos eivät nyt ihan rappiolla, niin rikki kumminkin. Se tuntuu jotenkin tämän kaiken länsimaisen yltäkylläisyydenkin keskellä todenmukaiselta ihmiskuvalta. Tryznan teksti on aika rankkaa lapsen syyllisyyden kuvausta ja mukaan on tähän mennessä mahtunut myös todella luotaantyötävä raiskauskohtaus, jonka olisin mielelläni ehkä jättänyt lukematta. Silti, kuljen eteenpäin Tryznan tekstissä, haluan tietää miten, miksi, koska pitää mennä ja rakastaa.
Arkisin käyn usein syömässä läheisessä palvelutalossa. Uneliaan sunnuntain iltapäivänä valmistin perheelle myös palvelutalon keittiön keittelevältä lempeäkatseiselta Elenalta urkkimani ohjeen mukaisen omenaisen kakun ilman taikinaa. Söin omenapaistosta perjantaina lounaan yhteydessä suurella ruokahalulla ja kolmen keittäjättären voimin vakuutettiin, että moista kakkua eivät olleet ennen nähneet tehtävän. Elena, jonka ansioksi uuden ruokalajin tuominen listalle laskettiin, kertoi kaiken olevan "erittäin helppoa". Tarvittiin vain "lasillinen mannaryynejä, lasillinen vehnäjauhoja, lasillinen sokeria, ja nämä sekoitetaan. Sitten 1½ kiloa omenoita raastettuna, ja näitä laitetaan vuorotellen vuokaan, mutta jauhoseosta aina ihan vähän vain. Lopuksi vuollaan ohuita paloja voita ja paistetaan noin puolituntia."
Kakkuni onnistui ja maistui vaniljakastikkeen kanssa. Silti, en ollut ollut ihan tyytyväinen rakenteeseen ("Aih, meillä on spagettipaistosta." kommentoi kuopuskin). Kerroin tämän tänään Elenalle ja hän kertoikin raastaneensa omenat kahteen kertaan. "Omenasosettakin voi käyttää".
Ensi kerralla teen näin.
Utelin vielä ohjeen juuria; ehkä Isoäidin ohje? Tädin? Äidin? "Ei, ei" Elena nauroi "Luin tämän vähän aikaa sitten lehdestä Viipurissa, kun olin kampaajalla." Mutta hyvä herkku vaikka modernimpikin.
5 kommenttia:
mä aion kokeilla tuota taikinatonta. mutta miten ihmeessä omenat voi raastaa kahteen kertaan? onneksi ei ole omppusesonki, joten voin käyttää sosetta keskikohtalaisen hyvällä mielellä.
Huomenta! Jos koneella raastaa, niin meidän koneella ainakin tulee aika puumaista ja pitkää raastetta. Sen saa oletettavasti aika helposti tungettua uudestaan vaan suuttimen läpi...näin olen ajatellut.
Joku hapokas omena on varmaan hyvä; itse käytin edullisia puolalaisia Ida Red -omenoita. Olisi voinut olla vielä hapokkaampi se maku.
Kannatan kaikkea slaavilaista! Olipas viehättävä ohje - tuollaiset "kuppi sitä tai tätä" ovat mukavia, se ei ole niin tarkkaa. Olisi ollut vielä "pussillinen omenoita". Täytyy kokeilla. Kerään mielelläni uusia reseptejä mutta usein teen niistä vanhoista...
Mitääntekemättömyys viikonloppuna on kyllä yksi parhaimmista neuvoista. Mietin mikä kuuluu mitääntekemättömyyden
piiriin...leipominen ainakin. Mulle leipominen parhaimmillaan on ihan meditaatiota, mutta tosiaan parhaimmillaan.
Kiitos kirjavinkistä!
Kathe, minuakin viehätti kerrankin tuo kupeilla pelaaminen, tällä kertaa...mummoni myös mittailee asioita noin. Yleensä kun koetan hänen tai äitini ohjeita, jotka ovat vähän sinne päin ja "katot sitten siinä laittaissas" niin esimerkiksi mun kastikkeista tahtoo tulla tosi kokeellisia ts. hyytelöitä tai litkuja.
Celia; tuota mitääntekemättömyyden suloisuutta aina jotenkin hellin ajatuksissani, mutta huomaan että se on nykyisin tosi vaikeaa. Kotioloissa äitiroolista on aika vaikea irrottautua lasten hereilläoloaikaan johonkin omaan mielen maisemaan. Lapsilla on jokut ihme-anturit, joilla ne skannaa, että nyt äidin aivot ajattelee jotain muuta kuin ruokaa, vaatteita tai lapsia.
Lähetä kommentti