Tällä kertaa miniloman top 6:
1. Leute. Ikisuosikki. Erityisesti se perhe, jonka esikoinen kasvattaa palmuja, isä viiksiä, tytär dramaattista Rouva Fortuna-sivupersoonaa ja jonka äiti keittää erinomaista espressoa.
2. Suurkaupungin humina. Joku sitä meluksikin (Lärm) kutsuisi. Mutta kun se hengittää, on olemassa. Organismi nimeltä kaupunki. Melu syntyy paitsi autoista ja ihmisistä, kuivausrummuista U-bahnista, myös liikennevaloihin ja tolppiin liimattujen tiedotteiden ja julisteiden repaleisten reunojen liehunnasta. Niin paljon informaatiota!
3. Leivät ja leivonnaiset (Bäckereien und cafees). Miksei Suomessa ole kunnon tuoreleipäkulttuuria? Kysyn vaan miksi? JA miksi kakunsyöntiä pitää täällä jotenkin selitellä? Kun se on kaikki kovin luonnollista. Vive le Pretzel! Mit käse, lieber.
4. Prenzlauer Berg. Ks. kohta 1. Lisäksi siellä on Kollwitzplatz, Babel ja miljoona muuta asiaa. Kaikki vaan on siellä ja inhimillisessä mittakaavassa.
5. Pergamon Museum. Ällistys ei ota laantuakseen vieläkään. Babylonin portti...Ja kyllä, Neues Museum koluttiin myös, se oli hieno, mahtava kokoelma myös, lapsille muumiot ja eläinjumalapatsaat olivat mielenkiintoisempi anti.
6. Isot lehtipuut. Mitä lie ovatkaan plataaneita, magnolioita, pyökkejä. Mutta isoja.
7 kommenttia:
just laitoin pannun tulelle, kultaseni..
Allee humisee ikkunan takana.
menee aina hetki, että jotenkin irtautuu B:stä ja palaa tähän vakuumielämään takaisin...
Voikaa hyvin!
nauroin ääneen tuolle kakkujutulle! Olen huomannut saman. Suomessa pitää muka jotenkin perustella tuommoisten herkkujen syöntiä. Ja sitten on niitä jotka pilaa muiden nautinnon valistamalla niitä näitä.
Leipäkulttuuri on hiukan hukassa juu.
Hei Epis, lomasi on nyt kyllä lipsahtanut HIUKAN LIIAN PITKÄKSI.
Palaja äkkiä tänne, sinua kaivataan.
Käyn täällä välillä aina toiveikkaana, mutta olet kadonnut kuin pyy maailmanlopun edellä.
Toivottavasti voit hyvin ja nautit elämästäsi siellä etelämeren saarella missä ei paljon nettejä näy.
Iloa!
miten tää viimeinen kirjoitus on jäänyt lukematta multa? olen käynyt berliinissä kerran, ja nyt alkoi tehdä kovasti mieli sinne (vaikka just eilen kiersin ateneumin l. onerva -teemanäyttelyä ja siellä oli seinässä isolla sitaatti onervalta, "hullu se joka pyrkii helsingistä pois" tai jotenkin noin se alkoi), just toi inhimillinen mittakaava kaiken paljoudesta huolimatta!
Hei Neidonhiuspuu, Hei Heli
Täällä pyyn pää pilkistää. Epävirallinen mielikuvitusystävä on nostettu mielikuvitushyllylle (sellaiselle, josta on kuitenkin pieni näkymä ikkunasta ulos)ja Epävirallisen virallisempi versio, tuo fyysinen asumus, ajaa autolla töihin, tuijottaa päätettä 8 tuntia, ajaa takaisin kotiin, laittaa, ruokaa, pyykkää ja lukee iltasadun ja juttelee tovin puoliskonsa kanssa ja menee nukkumaan. Vaikka päivällä tulisikin asioita mieleen, mitä haluaisi ehkä järjestää lauseiksi ja ajatuksiksi, ei illalla sittenkään jaksa. Nukun enemmän kuin ennen, jotta jaksaisin töissä ja lieden ääressä. Vähemmän aikaa konella surffaillen. Talven aikan en ole hirveän montaa kertaa konetta kotona iltaisin avannut.
Mutta bloggailun hyllyttäminen on selkeä rajanveto, downshiftingiä ihtiään.
Ehkä palaan joskus. Luultavasti. Mutta en vielä tänä kesänä.
Voikaa hyvin!
Lähetä kommentti