sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Kääntymässä kahvipöydässä


Ajoin kohti pohjoista, napatakseni mukaani mummon Itä-Hämeestä. Siellä hän odotti ikkunassa, tarjosi kahvit, huomatkaa kirjailemansa pöytäliina. Pulppusi jutunjuurta, kiidimme Etelään, aurinko paistoi.

torstai 28. toukokuuta 2009

Aina kun oven avaan


ja ulos astelen
sen pehmeää tuoksua nuuhkaisen.

Kaikki vihreä kukoistaa kuin itsestään, kukat kiirehtivät kukkimaan. Mielelläni menisin vielä tänä iltana istuskelemaan ja haistelemaan ja ihailemaan. Mitä silittämättömistä vaatteista. Kai kevätjuhlia voi juhlia ruttuisissa?

maanantai 25. toukokuuta 2009

Slaavilaisia herkkuja



Harrasta mitääntekemättömyyttä viikonloppuna. Erityisen pitkä sunnuntaiaamu, joka tuntui venyvän iltaan saakka. Sain syvennyttyä hetken Tomek Tryznan Mene, rakasta -opukseen. Mikä näissä puolalaisissa oikein nyt viehättää, en tiedä - joku haikeankipeys ja surrealistiset polut sekä olemassaolon mieltä kyselevät kerrostumat. Ylipäänsä surrealistiset sävyt erilaisissa teksteissä tai vaikkapa kuvissa tuntuvat koskettavan nykyisin, tuntuvat realistisemmilta kuin realistiset kuvaukset. Tryznan ihmiset ovat kaikki hieman...no. jos eivät nyt ihan rappiolla, niin rikki kumminkin. Se tuntuu jotenkin tämän kaiken länsimaisen yltäkylläisyydenkin keskellä todenmukaiselta ihmiskuvalta. Tryznan teksti on aika rankkaa lapsen syyllisyyden kuvausta ja mukaan on tähän mennessä mahtunut myös todella luotaantyötävä raiskauskohtaus, jonka olisin mielelläni ehkä jättänyt lukematta. Silti, kuljen eteenpäin Tryznan tekstissä, haluan tietää miten, miksi, koska pitää mennä ja rakastaa.

Arkisin käyn usein syömässä läheisessä palvelutalossa. Uneliaan sunnuntain iltapäivänä valmistin perheelle myös palvelutalon keittiön keittelevältä lempeäkatseiselta Elenalta urkkimani ohjeen mukaisen omenaisen kakun ilman taikinaa. Söin omenapaistosta perjantaina lounaan yhteydessä suurella ruokahalulla ja kolmen keittäjättären voimin vakuutettiin, että moista kakkua eivät olleet ennen nähneet tehtävän. Elena, jonka ansioksi uuden ruokalajin tuominen listalle laskettiin, kertoi kaiken olevan "erittäin helppoa". Tarvittiin vain "lasillinen mannaryynejä, lasillinen vehnäjauhoja, lasillinen sokeria, ja nämä sekoitetaan. Sitten 1½ kiloa omenoita raastettuna, ja näitä laitetaan vuorotellen vuokaan, mutta jauhoseosta aina ihan vähän vain. Lopuksi vuollaan ohuita paloja voita ja paistetaan noin puolituntia."

Kakkuni onnistui ja maistui vaniljakastikkeen kanssa. Silti, en ollut ollut ihan tyytyväinen rakenteeseen ("Aih, meillä on spagettipaistosta." kommentoi kuopuskin). Kerroin tämän tänään Elenalle ja hän kertoikin raastaneensa omenat kahteen kertaan. "Omenasosettakin voi käyttää".
Ensi kerralla teen näin.
Utelin vielä ohjeen juuria; ehkä Isoäidin ohje? Tädin? Äidin? "Ei, ei" Elena nauroi "Luin tämän vähän aikaa sitten lehdestä Viipurissa, kun olin kampaajalla." Mutta hyvä herkku vaikka modernimpikin.

maanantai 18. toukokuuta 2009

Hengähdystauko yllättävältä taholta


"Tää on ihan kuin se kaupunki siinä Pikkuinen Lotta -kirjassa!" tokaluokkalaisemme herää takapenkiltä kun mutkittelemme Virkkalan läpi. Ja todentotta: länsi-uusmaalainen elämämeno on ilo silmälle, ainakin näin vaihteen vuoksi maanantai-iltana, kun olemme ajaneet läpi ruuhkaisen Helsingin, ja ylipäänsä suoriutuneet läpi ruuhkaisen maanantaipäivän viedäksemme tokaluokkalaisen futismatsiinsa. Joka puolella on isoja pihoja, hedelmäpuita täynnänsä, paljon vanhoja taloja ja toki myös paljon niitä vähemmän vanhoja taloja. Pallokenttä ja hautuumaa sijaitsevat vierekkäin. Äänimaailma on suloisen rauhallinen, lintuja, lapsia, hihkuvia aikuisia. Askeleita ja renkaita hiekkatiellä.

Matsin jälkeen kurvaamme Lohjalle ja pistäydymme Rossossa syömässä. Vanhoja miehiä viettämässä iltaa shakkilaudan äärellä. Jälkiruoaksi käväisemme vielä Lohjan kivikirkon pihalla vetämässä keuhkoihin sinisen kevätillan rauhaa. Haluaisin ikuistaa taksitolpalla jutustelevat kuskit, mutta ei ole kameraa ja se tuntuisi muutenkin tahdittomalta.

Mitään ei tapahdu. Ollaan vaan. Pikkukaupunki parhaimmillaan?

Kävimme pari viikkoa sitten miehen kanssa Roomassa. Älkää pitäkö minua kiittämättömänä, kun sanon, että Rooma oli vähän kuin historiallinen ruotsinlaiva. Puitteet ovat toki komeat ja merkitykselliset, mutta jo niin moneen kertaan merkityksellistetyt, ettei varsinaiselle "omalle" kokemukselleni jäänyt oikein tilaa. Mutta Lohjalla ja Virkkalassa sen sijaan...

(Kuva on kamerakännykällä hämärtyvässä illassa otettu näpsäisy, sorry.)

tiistai 12. toukokuuta 2009

Turbulenssia


Viikot vierähtävät toden totta liian nopeasti, paljon on tapahtunut viime bloggauksen jälkeen; olen matkustanut, viettänyt äitienpäivää, mutta ennen kaikkea yrittänyt metamorfoosia, puristaa itsestäni ulos jonkinsortin kalmarin tai tursaan. Miksikö? Töitä on kohtuullisesti, ja remontissakin sattui ennalta arvaamattomia käänteitä. (Miten ihmiset rakentavat taloja ja säilyttävät järkensä, terveytensä ja avioliittonsa? En ymmärrä!) Lapsilla on paljon harrastuksia, nyt sen huomaan, futisturnauksia, matineoita, kuvisnyyttäriä plus kevätjuhlia ja karnevaalia tuntuu pakkautuvan näille viime viikoille ruuhkaksi asti.

Mutta.

Onneksi on musiikkia, esimerkiksi SMG:n. Ja lapset vaikuttavat energisoituneilta valosta ja keväästä. Kasvavat kaksi ja puoli senttiä vuorokaudessa. Pulppuavat sanottavaansa.

Musiikkia kaikille! Palaan pian...toivottavasti.

Näin minä vihellän matkallani...
(Ihan sievä epäsuhta otsikon ja kuvan välillä muuten. Yksi yhdeksästätoista istutetusta pavusta on itänyt.)