Prajnaparadha elikäs epätasapaino

"Ellet ole pyhimys, joudut ajoittain pois tasapainosta ja sairastut." neuvoo Ayurvedaa naisille -oppaani.

Ja tadaa: enteropilkut ja reipas kuume todella kamppaavat minut suorasta juoksusta. Minne nämä kaksi edeltänyttä viikkoa katosivat?

Oli muffinssien leivontaa ja synttärit metsässä, kummipojan synttärit kuorrutettuna lumimyrskyllä ja töissä ällistyttävää sähköpostivirtaa (no ei, se on oikeasti koski - mutta kun en ole lohi!), mummo (no, onneksi oli se mummo!) ja pojat, ja silmätulehduksia joka toisella perheenjäsenellä. Silti, olin jotenkin varautunut siihen kaikkeen, mielestäni....

Huomisen lepään vielä, ehkä jaksan laittaa tännekin sanasen.

Pirput Parput

Tässä taannoin asioin Marimekon myymälässä. Näin nämä Pirput Parput - rasiat kassan vieressä ja lisäsin ne ostoksiini. Viereen pyrähti jostain pieni poika, ehkä eskari-ikäinen tai vähän vanhempi, ja henkäisi "Äiti, hienoja, kato kuin hienoja rasioita! Mä haluun tämmöisen! Äitii, haluun tämmöisen?" hehkutti poika ja otti punaisen rasian käteensä. "Älä ota sitä!" kuului äidin ääni "Laita se pois. Ja sitäpaitsi; se ei ole edes poikien värinen." Pieni mies yritti vielä: "Mut ku..." Laittoi sitten rasian nätisti paikalleen.

Käännähdin katsomaan tämä minidraaman pääosanesittäjiä. Oli Planeetta Burberryltä kotoisin oleva beessi äiti, joka oli pukenut lapsensa kireestä kantapäähän tummansiniseen.

Ja sitten olen miettinyt, että mikä ihme on tehnyt musta näin ahdasmielisen, kun minusta tää tarina on aika surullinen.

Juhlakausi parhaimmillaan

Viikonloppu meni juhliessa esikoisen syntymäpäivää (joka oikeasti oli eilen). Mummo jäi taloon, ihanaa! Tuli hyvä ja rauhallinen energia taloon, vaikka joka päivälle riittää menoja. Tänään jäin pois vanhempaintoimikunnan kokouksesta ja pelasin kaiken sen ajan Barbapapa-korttipeliä poikien kanssa. Mummo otti torkut. Saunottiin. Eilisten vieraiden (kaksi tätiäni) jäljiltä jäi valkoinen Azalea.

Berliinistä tuli paketteja. Kaikki muistavat. Kuivattuja sinappibretzeneitä, pokémonkortteja, ametistikimpale ja FOSSIILI, Wiltrudin hilloa! (ja pahvilaatikko, josta tulee salaisuuslaatikko). Pojat onnellisia, ihastuksissaan. Kiherrystä ja kukerrusta. Juodaan miehen ja mummon kanssa kolmistaan ensimmäiset jouluglögit, muistellaan edesmenneitä ja originelleja sukulaisia. Niinkuin sitä erästä, joka ripusti vaimonsa synnyttämään orrelle ja tuikkasi pesuvadin alle. Ja lähti nokisena Mannerheimin hautajaisiin.

Alvaa onks nää oikein päin?

Kysyy Herra Pikkarainen ja näyttää jalkojaan.

Sairastupaa pidetään: luetaan Miinoja ja Manuja, niitä, jotka tämä äiti dyykkasi taloyhtiön roskakatoksesta, katsotaan Krokotiili Genaa ystävineen ja tietysti erityisesti Tsheburashkaa, ihanaa Muksista. Ollaan vähän aikaa Muksiksia, mielellään koko perhe. Syödään itsetehtyä napoletaanaa ja spaghettia, ja sepä maistuu tosiaan ihan tomaatilta.

Harjoitellaan r-kirjainta: Daketti, draketti, rrragetti, Kaddhu, Panda-kaddhu.

Iloisia uutisiakin: ensi yöksi on odotettavissa tähtisadetta.

Toivomuksia voi siis esittää. Tiedän mitä toivon.

Tuulisia öitä, sateisia päiviä

Asumme alavalla uudisrakennetulla alueella, pellon reunalla. Täällä on tuullut aina, ensimmäisenä asuinvuonnamme niin, että ulko-ovi retkahti tuulen vopimasta sijoiltaan ja ullakon lintuverkkoja suojaavat pahvit kellahtelivat kumoon kuin itsetehdyt paperinuket.

Joskus iltaisin tuuli saa minut levottomaksi (haa, tiedätte varmaan - muutoksen tuuli!), tämäkin myrsky houkuttelee ulos, mutta se ei ole arjen juoksussa ollenkaan mahdollista - ja tänään on pikkuinen kipeä. Tuulta on siis mietiskelty vain sisätiloista käsin. Poikien huoneen ikkunat kyllä oikein ryskävät tuulen iskeytyessä täydellä voimalla niihin. Haaveilen ikkunaluukuista, jotka voisi laittaa ainakin lastenhuoneen ikkunaan. Ehkä se hieman hillitsisi pelloilta hyökyviä voimannäytteitä. Voi olla, ettei kaupungin julkisivulautakunta sulattaisi tirolilaistyyppisiä puuluukkuja.

Perheemme kolmesta miehestä pienin on jälleen kipeä, kuumetta, houretta, yskää ja turvonneita imusolmukkeita. Olen puoliksi hoivaillut, puoliksi tehnyt töitä kotoa käsin. Hmph. Tällaisinä päivinä miettii taas ankarasti, mitä voisi ryhtyä tekemään, että voisi jättäytyä palkkatyöstä pois ja olla kotona lasten kanssa. Ja kuten tavallista, ajatukset kiertävät tuttuja polkujansa pääsemättä minnekään kovin kauas.

Näyttää vähän valoisammalta, eikö?

Hienoa, ihanaa - onneksi amerikkalaiset ymmärsivät mahdollisuutensa ja uskalsivat astella vanhojen ennakkoluulojensa yli. Pelkäsin, että McCain valitaan, ja tämä toivoa herättävä aikaaukko olisi sulkeutunut taas pitkäksi aikaa...

Romantikkona ajattelen, että ehkä lapsenlapsenlapselapsenlapseni joskus ihmettelevät
että mitä kuka kukaan koskaan näkikään niissä vihaisissa vanhoissa miehissä sotatorvineen.

Suklaata rouvalle!

Kysyn: voiko Suklaanhimon noitua ulos itsestään jotenkin? Tämä pimenevä ja kylmenevä ilmanala ja - köh - hormonaaliset vaihtelut saavat minut haluamaan suklaata, joka päivä. Viime talvena suklaansyöntini oli aika hillittyä ja sitä edellisenä olematonta - sinnittelin yli puoli vuotta ilman suklaata, kahvia tosin join kyllä ällistyttäviä määriä tuolloin.

Mitä ne naiset tekivät tällaisissa tilanteissa ennen? Ristipistoja? Kirjoittivat pitkiä kirjeitä? Kuokkivat perunamaan? Eräästä Ayrveda -opuksesta luin, että fenkolitee poistaa pms-oireet, joiksi tämän veto suklaaseenkin voitaneen lukea. Sitä löytyy nyt kaapista.

Kippis.

***

(Elän kuin myyrä, ilman valoa, tähän aikaan vuodesta. Kun lähden töihin aamu on ehkä juuri ja juuri valjennut, kun palaan, on jo hämärää, jopa pimeää. Ainakin tästä syystä tässä blogissa näkyvät kuvan ovat enempi vähempi kelmeitä ja kellertäviä, kotimme arkiset valonlähteet ovat aika onnettomat valokuvien valaisuun juuri nyt.)